Moottoritoimittajat ja -tiedottajat MOTT ry:n säännöt

(Hyväksytty vuonna 2012)

1 §

Yhdistyksen nimi on Moottoritoimittajat ja -tiedottajat ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimialueena on koko maa. Yhdistyksen nimi voidaan lyhentää MOTT ry.

Yhdistys toimii liikenne- ja ajoneuvoalan toimittaja-, julkaisu- ja tiedotustehtävissä työskentelevien henkilöiden yhdyssiteenä.

Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa:
- järjestämällä koulutus-, kokous-, esitelmä- yms. jäsenistön ammattitaitoa lisääviä tilaisuuksia;
- pitämällä yhteyttä vastaaviin koti- ja ulkomaisiin järjestöihin;
- harjoittamalla julkaisu- ja kustannustoimintaa;
- muilla jäsenistön ammattitaitoa edistävillä tavoilla.

Tarkoitustensa toteuttamiseksi yhdistys voi ottaa vastaan testamentti- ym. lahjoituksia ja järjestää rahankeräyksiä ja huvitilaisuuksia.

Yhdistyksen jäseneksi voidaan hyväksyä 2 §:n 1 kappaleessa tarkoitettu henkilö, jonka yhdistyksen hallitus hakemuksesta hyväksyy jäseneksi ja joka sitoutuu noudattamaan yhdistyksen sääntöjä. Hallitus päättää mahdollisten kannatus- ja ulkomaalaisjäsenten ottamisesta.

Eläkkeelle siirtynyt, alalla ansioitunut ja yhdistyksessä aktiivisesti toiminut jäsen voidaan kutsua kunniajäseneksi.

Jokainen jäsen kirjataan vuosittain jäsenjulkaisuun, johon merkitään myös muut jäsentä koskevat tiedot. Mahdollisten sääntömuutosten yhteydessä aiemmin saadut jäsenetuudet säilyvät.

Yhdistyksen hallitus voi erottaa jäsenen, joka

- ei enää täytä yhdistykseen kuulumisen edellytyksiä,
- käytöksellään tai toiminnallaan vaikeuttaa tai vahingoittaa yhdistyksen toimintaa,
- ei ole huolehtinut jäsen- tai liittymismaksun maksamisesta 3 kuukauden kuluessa laskun päiväyksestä tai
- laiminlyö muiden jäsenvelvollisuuksien täyttämisen.

Erotetulla jäsenellä on oikeus vedota yhdistyksen vuosi- tai syyskokoukseen 30 vuorokauden kuluessa siitä, kun hänen katsotaan saaneen tiedon erottamispäätöksestä. Vetoomus on toimitettava kirjallisesti yhdistyksen puheenjohtajalle tai sihteerille.

Erottamispäätöksen vahvistamiseksi vaaditaan yhdistyksen kokouksen ¾ äänten enemmistö.

Yhdistyksen jäsenet suorittavat liittyessään liittymis- ja jäsenmaksun sekä liittymistä seuraavan vuoden alusta alkaen vuosittaisen jäsenmaksun. Jäsenmaksun suuruuden päättää yhdistyksen syyskokous.

Yhdistyksen asioita hoitaa sen hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja sekä neljästä kuuteen (4-6) jäsentä sekä kaksi varajäsentä.

Puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet valitaan syyskokouksessa kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan. Päätökset tehdään hallituksessa yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi henkilövalinnoissa arpa.

Hallituksen tehtävänä on:
- valita keskuudestaan varapuheenjohtaja yhdeksi (1) vuodeksi kerrallaan
- nimetä yhdistyksen sihteeri, rahastonhoitaja ja muut toimihenkilöt sekä määrätä heidän palkkionsa ja vahvistaa heidän toimintaohjeensa
- hoitaa ja valvoa yhdistyksen taloutta
- huolehtia yhdistyksen kokousten tekemien päätösten toimeenpanosta
- pitää yhdistyksen jäsenluetteloa
- kutsua koolle yhdistyksen kokoukset
- valmistella yhdistyksen kokouksissa käsittelemät asiat ja laatia vuosittain kertomus yhdistyksen toiminnasta
- suorittaa yhdistyksen kokousten hallitukselle osoittamat muut tehtävät.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta, ja se on päätösvaltainen puhetta johtavan ja kahden jäsenen ollessa läsnä.

Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja yksin tai sihteeri jonkun hallituksen jäsenen kanssa yhdessä.

Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain. Toiminnantarkastajan tulee antaa viimeistään viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle kirjallinen, yhdistyksen vuosikokoukselle osoitettu kertomus toimittamastaan hallinnon ja tilien tarkastuksesta.

10§

Yhdistyksen varsinaisia kokouksia pidetään kaksi kertaa vuodessa. Vuosikokous pidetään huhtikuussa ja syyskokous lokakuussa.

Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Esitetään kertomus yhdistyksen toiminnasta edelliseltä vuodelta;
2. Esitetään toiminnantarkastajan lausunto;
3. Vahvistetaan tilinpäätös sekä päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä:
4. Käsitellään muut hallituksen ja jäsenten vähintään kaksi viikkoa ennen yhdistyksen kokousta esittämät asiat.

Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Hyväksytään talousarvio seuraavaa vuotta varten ja päätetään sen yhteydessä jäsen- ja liittymismaksujen suuruudesta;
2. Hyväksytään toimintasuunnitelma seuraavaksi toimintakaudeksi;
3. Valitaan yhdistyksen puheenjohtaja seuraavaksi toimintakaudeksi;
4. Valitaan hallituksen muut jäsenet erovuorossa olevien tilalle ja päätetään hallituksen jäsenten kokouspalkkioista;
5. Valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle varahenkilö sekä päätetään heidän palkkioistaan;
6. Valitaan edustaja Moottoritoimittajien säätiön hallitukseen;
7. Käsitellään muut hallituksen ja jäsenten vähintään kaksi viikkoa ennen yhdistyksen kokousta esittämät asiat.

Hallitus voi tarpeen vaatiessa kutsua kokoon yhdistyksen ylimääräisen kokouksen. Sellainen on myös kutsuttava kokoon, jos vähintään 1/10 yhdistyksen jäsenistä sitä kirjallisesti erityisesti ilmoitettua asiaa varten hallitukselta pyytää.

11§

Yhdistyksen varsinaiset kokoukset kutsutaan koolle vähintään kolme (3) viikkoa ennen kokousta sähköpostilla. Ylimääräiset kokoukset kutsutaan koolle vähintään viikko ennen kokousta sähköpostilla.

12§

Ehdotukset näiden sääntöjen muuttamisesta käsitellään yhdistyksen kokouksessa. Ehdotusta tulee tällöin kannattaa vähintään kolme neljännestä annetuista äänistä.


Yhdistyksen purkamispäätös on hyväksyttävä kahdessa vähintään kahden (2) viikon välein pidettävässä kokouksessa, ensimmäisessä 3/4 äänten enemmistöllä ja jälkimmäisessä yksinkertaisella enemmistöllä.
Yhdistyksen purkautuessa on sille mahdollisesti kertyneet varat käytettävä yhdistyksen kokouksen päättämällä tavalla niiden tarkoitusperien hyväksi, jotka yhdistys on sääntöjen perusteella itselleen asettanut.

13§

Muutoin noudatetaan yhdistyksen toiminnassa kulloinkin voimassa olevia yhdistyslain säännöksiä.